tiistai 12. lokakuuta 2010

Menneitä muistellen

Vaikka yritän elää TÄSSÄ ja NYT, niin joskus menneet muistuu mieleen. Olen kuitenkin menneisyyteni kanssa "sinut". Vaikka elämä on joskus ollut vaikeaakin, olen "virheet" yrittänyt ottaa oppiläksyinä. E-kontaktin jossakin blogissani kerroin, että minulla on kotonani "musta laattikko". Se on todella väriltään musta pahvinen laatikko, johon olen säilyttänyt itselleni tärkeitä asioita kuten; kirjoituksia, kortteja, aforismeja, mitelauseita ym.ym. Lentokoneen "mustaa laatikkoa" etsitään yleensä onettomuuden jälkeen. Itse menen usein laatikkolleni silloin kun "liito" tuntuu epävakaalta. Silloin luen jonkun hyvän viisauden tai aforismin ja estän "onnettomuuden" ja liito jatkuu vakain siivin.
  Tänään ei ollut mitään vaaraa epävakauteen. Mieleni on kepeä. Menin kuitenkin laatikkolleni ja löysin kirjoittamani runon, jonka rohkenen tässä julkaista. Se on kirjoitettu vaaka-lohikäärme naiselle. Ensimmäiselle tärkeälle ihmiselle avioeron jälkeen.Elämääni ilmestyi shamaanin voimaeläin kettu kerran keskellä yötä, joka konkreettisesti johdatti minua ja tulkitsin suhteemme olevan lopputaipaleella. Minun lisäksi runon on tähän mennessä lukenut 2-3 henkilöä.

                                           SINULLE
                                                                                       MINULLE

                                          Kun kerran toisemme kohdatiin,
                                          tunsin kiintymystä niin syvää.
                                          Tiemme erosi, taas yhteen ohjattiin,
                                          väliin kasteltiin pelon jyvää.
                                          Vai kaikkiko kauniina jatkua vois´
                                          vanhat kaunat voitaisko kitkeä pois?
                                          Huonot asiat voitaisko unohtaa
                                          ja vielä toisiamme rakastaa?

                                         Meistä kumpikin yritti parhaamme,
                                         hetken aikaa hyvä mieli.
                                        Kunnes tuijotimme taas harhaamme
                                        ja loppui yhteinen kieli.
                                         Olen varmaan ollut itsekäs,
                                        en kuunnellut tarpeeksi pyyteitäs´.
                                         Ja rinnassa tuska menin vaan,
                                         pakoon pahaan maailmaan.

                                         Menneet pahat yritin unhoittaa,
                                         myöskin minussa oleva tauti.
                                        Kitketyksi ei kerralla kaikkea saa,
                                        ehkä siksi siitä ei nauti.
                                        Kun jaksaa yrittää parastaan
                                        niin yritykset ne palkitaan
                                        ja löytää elämän parhaimman,
                                        myötä Voiman Korkeimman.

                                        En Sinua voi minä unhoittaa,
                                        enkä sitä minä haluakaan.
                                        Jos joskus voisin lohduttaa,
                                        ja ystäväs´ olla saan.
                                        Ja jos matkamme ei yhdessä käy,
                                        eikä yhteistä taivalta eessämme näy,
                                        aina toivo meill´ on nyt ja tässä;
                                        yhdessäolo tuonpuoleisessa elämässä.

                                       Niin paljon meillä oli yheistä,
                                       myös osaksi erilaista.
                                       En eroon päässyt virheistä,
                                       vaikka enää en viinaa maista.
                                       Nyt ymmärrän paremmin sinua,
                                       sinun vaikea ymmärtää on minua,
                                       kun itselläs´ ajatus on entinen,
                                       sitä muuttaa voi minä en.

                                        Olen paljon menneitä mietinyt;
                                        miksi aurinko meille ei loista?
                                        On tunteeni sinuun syventynyt,
                                        sitä kukaan ei minulta poista.
                                        Sinä olet niin hyvä ihminen,
                                        nyt sen vasta oikein ymmärtänen.
                                        Ei tietäs´ helppoa kulkea ois´,
                                        vaikka kuinka ymmärtää vois´.

                                        Ja jos sivuaa tiemme,
                                        elämämme karkeloissa,
                                        toivon ystävyydellä viemme,
                                        josta katkeruus on poissa.
                                        Helppo olla ei lie kummallakaan,
                                        koska tunteet säilyneet paikallaan.
                                        Voimia kumpikin tarvitaan
                                        ja niitä ylhäältä annetaan.

                                        Näillä sanoilla sinua muistelen,
                                        lämmöllä, sydämellä.
                                        Ja oikein kun muistiain puistelen,
                                        meillä hyvää on ollut, jos kellä.
                                        Toivon tiellesi onnellisuutta vaan,
                                        minkä poikiesi kanssa kuljetkaan.
                                        Siihen elämään minä mahtunut en,
                                        nöyränä nyt ymmärrän sen.
   Olen kirjoittanut tämän runon v.2002 syksyllä. Tuleekohan vielä joskus inspiraatioita jonkunlaiseen vaatimattomaan runoiluun?

   "Juuri tänään löydän hiukan aikaa rentoutuakseni, jotta tajuaisin, mitä elämä on ja mitä se voisi olla. Minulla on aikaa ajatella JUMALAANI ja näen itseni oikeissa mittasuhteissa.